Ensimmäinen työviikkomme Athenee hotellissa


Tiistai aamu alkoi aikaisin valmistautuen ensimmäiseen työpäivään Athenee hotellissa. Tunnelma on jännittynyt vielä aamupalalla, mutta päästyämme työpaikan läheisyyteen alkoi jännitys laskea ja innostus nousta. Odotukset olivat korkealla, sillä opettajamme olivat kertoneet edellisen kerran kokemuksista. 


 Heti ensitapaamisen jälkeen pääsimme vaihtamaan uudet työvaatteet päällemme, jonka hotellin isoimmat johtajat, joille esittelimme itsemme. Tästä matka jatkui infotilaisuuteen, jossa tutustuimme toisiimme, sillä paikalla oli muitakin juuri alottaneita harjoittelijoita. Meille pidettiin myös pieni luento hotellin historiasta ja vaatimuksista, sillä onhan Athenee viiden tähden luksushotelli. 

Upeana yllätyksenä pääsimme yhdessä hotellin The Rain Tree -ravintolaan lounaalle, jossa pääsimme kokemaan luksusbuffetin. Ruokalajeille ja -tyyleille oli omat pisteet, mm. intialaistyylinen ja kiinalaistyylinen pöytä. Lounaan jälkeen saimme kuulla omat työpisteemme ja pääsimmekin heti työn touhuun.


Tunnelmia The Rain Treestä

Leilan työpisteeksi paljastui hotellin yksi tärkeimmistä työpisteistä, sillä The Rain Treessä tarjoillaan hotellin aamupala. Ravintolan runsas lounasbuffet on myös erittäin suosittu, sekä iltaisin klo 18 alkava illallisbuffet. Koko päivän ravintolassa on myös voimassa a la carte-lista. 

"Työpisteelle saavuttuani, uudet työkaverini ottivat minut avosylin ja innostuksella vastaan. Tunsin heti oloni tärkeäksi osaksi työyhteisöä ja että he ovat aidosti innostuneita minun työviikoistani ravintolassa. Iltapäivän briiffauksessa minut myös lisättiin ravintolan keskusteluryhmään, jotta olen myös ajan tasalla ravintolan tapahtumista. 

Ensimmäinen työpäivä meni hieman asioiden ja tavaroiden etsimisessä, sillä työympäristö oli aivan vieras. Olin myös ensimmäistä kertaa aamupalalla töissä, joten tarjoilutehtävät ja tarjoilunkulku oli minulle vieraita. Lounaalla sain vastuulle 40 hengen ryhmän hostauksen. Eli tarkoitukseni oli pitää heistä huolta, täytin vesilaseja, keskustelin asiakkaiden kanssa ja tarvittaessa blokkasin pöytiä. Sain avukseni pari muuta harjoittelijaa, jotka olivat jo olleet ravintolassa kauemmin, ja heidän tarkoituksena oli olla pääasiassa minun apuna siivoamassa.

Päällikkömme haluavat antaa meillä mahdollisimman paljon vastuuta ja tekemistä, sillä kahden ja puolen viikon työssäoppiminen on hyvin lyhyt ja vaativa. Atheneessa yleensä harjoittelukausi kestää 3-6 kuukautta.

Innolla odotan seuraavan viikon haasteita!"

- Leila


Tunnelmia Smooth Currysta

Sandran työpisteeksi oli valikoitunut hotellin thaimaalaistyylinen ravintola The House of Smooth Curry, jossa a la carte -lista on tarjolla sekä lounas- että illallisaikaan. Listalta löytyy perinteisiä thaimaalaisia ruokalajeja pienellä twistillä sekä ihan henkilökunnan itse kehittelemiä kokonaisuuksia. 

"Paikkaan tutustuttuani, ihmiset olivat hyvin vastaanottavaisia ja kertoivat tarjoilunkulusta ja ruokalistasta. Ensimmäisenä pääsin lueskelemaan kyseistä ruokalistaa läpi ja maistamaan heidän tervetuliasjuomaa, joka tarjoillaan jokaiselle asiakkaalle. 



Jo ensimmäisenä päivänä pääsin tarjoilemaan alkudrinkkejä asiakkaille sekä kuumia pyyhkeitä, joilla puhdistetaan kädet ennen ruokailun aloittamista. Pääsin itse myös maistamaan listalta yhtä juomaa sekä ruokaa. Henkilökunta maistaa joka päivä listalta yhtä ruokaa ja juomaa tuotetietämyksen lisäämiseksi. 

Tunnelmat ensimmäisen viikon jälkeen ovat innostuneet, sekä hieman väsyneet uusien asioiden oppimisesta. Innostuneet tunteet ensi viikon työtehtävistä!"

- Sandra

Tunnelmia The Glaz Barista

Oonan työpisteenä toimii hotellin aulabaari The Glaz Bar. Aamuisin suosituimmat tuotteet menevät kahviosastolle, valmistamme pääasiallisesti The Rain Treen aamupalan asiakkaiden erikoiskahvitilaukset. Iltapäivisin hotellin asiakkaat tulevat aulabaariin nauttimaan erilaisia klassikko cocktaileja. Baari on auki aamu seitsemästä ilta yhteentoista asti.

"Kuultuani päässeeni baariin työskentelemään, olin innnoissani, sillä koen tarvitsevani kokemusta baarityöskentelystä. Ensimmäisen viikon olin aamuvuorossa, joten työtehtäviini kuului mm. erikoiskahvien valmistamista ja tuoremehujen blendaamista. Yhtenä erikoisuutena sain mahdollisuuden valmistaa thaimaalaista jääteetä asiakkaan edessä aamupalalla. Oli hienoa päästä suoraan asiakaskontaktiin, tutustua asiakkaisiin ja kertoa tuotteista.  


Tämä viikko meni odotettua paremmin ja työkaverini ovat kaikki todella mukavia ja kannustavaisia sekä rohkaisevat menemään uusiin tilanteisiin. Toivon tulevana viikkona pääseväni cocktailien valmistuksen pariin ja oppivani baarin tuotevalikoiman läpikotaisesti."

- Oona


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä? Missä? Miksi?

Viikko suurlähettilään residenssissä

10 ruokalajin illallisella sekä Sky Barissa